"Paljon on tapahtunut, mutta paljon on vielä edessä"

Solo ry viuhtoo menemään niin, että heikompaa vois hirvittää. Samaan aikaan oma elämäni on heittänyt moneen otteeseen häränpyllyä ja toisaalla se näyttää kieltään.

Iloa tuottaa Solo ry:n tulevat projektit ja erityisesti ensi vuoden juhlavuosi. Siihen satsataan! Miettikää, "meijän" yhdistys on jyrännyt, räpiköinyt ja noussut uudelleen vain huomatakseen, että selvittiin ja hitto melkein viiskytä vuotta! (Solo ry, 50 vuotta, v. 2025)!

Sololle ja sololaisille on tärkeää läpinäkyvyys. Ei piilotella, ei puhuta turhia eikä varsinkaan huudella kylillä, ainakaan törkeyksiä. Korkeintaan karjaistaan ja hoilotetaan sielumme syvyyksistä. Jäsenistölle järjestetään avoimia tapaamisia, joihin he voivat osallistua. Asioista tiedotetaan ja yritetään järjestää vastinetta jäsenyydelle.

Olen viime aikoina mielenkiinnolla seurannut työntekijöiden taisteluja hallituksen toimia vastaan. On hyvä, että ihmiset ilmaisevat itsensä ja liitot kovaan ääneen mukana….                                           Saako yksittäinen työntekijä vastinetta jäsenmaksuilleen? 

Toki jäsenedut ovat "ihan kivoja", mutta entä sen jälkeen? Auttaako liitto, kun tulee tiukka paikka? Vai jätetäänkö yksin vain selviytymään? Käymmekö omaa pientä sotaa kaveria vastaan; joku saa, joku saa vielä vähemmän, joku eniten. Eriarvoisuus ja sen syventäminen ei liene koskaan viisasta. Missä on se kuuluisa me-henki?

En voi ihan hyvällä syyllä sanoa viime aikojen olleen kovin rakentavia ja me-henkisyyttä luovia.       

Ja kyllä, se pahuksen korona, mutta ei sekään käy ikuisesti tekosyynä.

Taiteenalat kuin ihmeen kautta selviytyivät kurjimuksesta, koska kentällä on paljon juuri sitä "me-henkeä".                                                                                                                                                 Rahat olivat loppu monella artistilla, mutta jotenkin selvittiin ja nilkutettiin ja lopulta noustiin.

Musiikintekijät tai taiteilijat ovat kautta aikojen yrittäneet järjestää erinäisiä tapahtumia tukeakseen vähäosaisten kohteita. Moni haluaisi varmasti yhä auttaa, mutta ei musiikilla loputtomasti ruokita kasvavien nälkäisten suiden massoja.

Kuitenkin onneksi meillä on musiikki, joka voi hetkeksi keventää oloa, ja johon purkaa fiiliksiä.

Ja jos ei muuten, musiikki ruokkii kuulijan sielua.

Voimia viikkoonne ja muistakaa kuunnella musiikkia ;)

xxx Varpu Virta